Suomi kiinnosti CONVENE myyntitapahtumassa

CNF ry:n jäseniä oli mukana kansainvälisessä meetings industry – tapahtumassa. Kuudetta kertaa Vilnassa, Liettuassa 14.–15.2. järjestetty CONVENE keräsi yhteen kokous-, kongressi- sekä kannustinmatkaostajia Itämeren alueelta. Tapahtumassa on mukana yli 165 ennakkoon valikoitua kansainvälistä ostajaa 27 maasta.

Hyväntuulinen suomalaisdelegaatio kertoi tapahtuman olleen onnistunut. Ennakkoon buukatut kalenterit olivat kaikkien osallistujien osalta täynnä tapaamisia. ”Nyt haetaan selkeästi uusia kohteita, puhdas ilma ja raikkaus ovat Suomen valtteja”, kuvailee ensimmäistä kertaa tapahtumassa ollut Långvikin kokous- ja kylpylähotellin myyntijohtaja Jenni Piironen ja pitää muutoinkin tapahtumaa onnistuneena: ”tapahtuma ylitti odotukseni, saimme konkreettisia tarjouspyytöjä”, Piironen lisää.

Useita kertoja tapahtumassa Sokos Hotelleja ja Radisson Blu Hotelleja edustanut asiakkuuspäällikkö Päivi Patrikka on samoilla linjoilla ja uskoo tapahtuman palvelevan myös maakuntia, joilla on hyvät lentoyhteydet Eurooppaan. Scandic Hotelsin kokousmyynnin johtaja Lenita Pihl-Salminen kertoo Ruotsin ja Suomen kiinnostaneen erityisesti tänä vuonna. Scandic Hotels Oy:llä on hotelleja Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Saksassa ja Puolassa.

Luonto on erityinen vahvuutemme, “Tampereella ostajien keskuudessa keskiöön nousi luonto, jota löytyy yllin kyllin kaupungista”, toteaa Senior Specialist Pia Helminen Visit Tampereelta.  Oulun osalta uunituore Technical and Educational Visits manuaali sai ostajilta erityisen myönteistä palautetta, kertoo Oulu Convention Bureaun projektipäällikkö Riina Aikio. Rovaniemi Congresses kokouspäällikkö Juhani Sallamaan mukaan: ”Rovaniemellä kiinnostivat erityisesti board meeting- ja incentive-tyyppiset kokoukset, joissa tarvitaan kokouspalveluita, mutta myös laajaa skaalaa aktiviteettaja”.

Tapahtuman jälkeen Suomeen suuntautuneelle post-tourille oli suuri joukko halukkaita osallistujia. Lähes 40 halukkaasta ostajasta kahdeksan valikoitua asiakasta sai kutsun tutustumaan pääkaupunkiseudun tarjontaan. Helsingin ja Espoon yhteisesti järjestämällä tutustumismatkalla vieraat tutustuivat tapahtumataloihin, Iittala & Arabia muotoilukeskukseen ja talvisiin aktiviteetteihin. ”Pääkaupunkiseutu on totuttu näkemään kesäkohteena, mutta nyt erityisesti myös talvikohteena”, kertovat Helsingin Markkinointi Oy:n kongressipäällikkö Ines Antti-Poika sekä Visit Espoon projektipäällikkö Riikka Laatikainen näkemyksistään tutustumisvierailun jälkeen.

Kuvassa Rovaniemi Congresses Juhani Sallamaa, Oulu Convention Bureaun Riina Aikio, Helsingin Markkinointi Oy:n Ines Antti-Poika, Visit Tampereen Pia Helminen,   Finland Convention Bureaun Nina HildénVisit Espoon Riikka LaatikainenHelsingin Markkinointi Oy:n Heini Järvinen, Sokos Hotels ja Radisson Blu Hotels Päivi Patrikka sekä Långvikin Niina Piironen.    

Lisätietoja:
CNF ry
viestintävastaava
Riina Aikio
Oulu Convention Bureau, BusinessOulu
riina.aikio@businessoulu.com
p. 040 4196605

Tulevia tapahtumia

    Tapahtumia tulossa.
Congress Network Finland ry
© 2017 Congress Network Finland ry
Y-tunnus: 0221169-6