160316

Tapahtumista ja kongresseista kiinnostuvat jopa museotkin

Suomessa on iloittu ansaitusti Suomeen suuntautuvan matkailun kasvuluvuista. Vähemmälle huomiolle on jäänyt tapahtuma- ja kongressiala, joka osittain liittyy matkailuun ja myös muihin toimialoihin. Syy vähälle huomiolle on alassa itsessään. Vasta nyt ensimmäistä kertaa alan historiassa on selvitetty tapahtuma- ja kongressialan koko ja kasvuluvut. Tutkimuksen tekijä on Mara, jonka alle alan merkittävimmät yritykset järjestäytyivät viime vuonna ja toimialan edunvalvontaan oma työryhmä. Toimialatyöryhmän ensimmäinen saavutus on nyt julkistettu.

Tapahtumiin osallistui viime vuonna huikeat 6,2 miljoonaa kävijää ja kasvua edellisvuoteen oli 15%,. Kansainvälisten yritys- ja tapahtumavieraiden osuus oli n 19%, kun se vuotta aiemmin oli 12%. Tapahtumia järjestettiin eri puolilla Suomea 148 000 eli yli 400 tapahtumaa per päivä! Tapahtumat kerryttivät liikevaihtoa n. 260 miljoonaa euroa. Alan toimijat saivat viime vuonna kasvua 12% ja myös tälle vuodelle valtaosa ennustaa kasvua.

Miksi näistä luvuista olisi syytä kiinnostua?
Kansainvälisesti kaupungit näkevät tässä ison potentiaalin, sillä Iso osa yritystapahtumien kävijöistä tekee tapahtuman yhteydessä myös osto- ja myyntikäyntejä, pohtii investointipäätöksiä ja käy mahdollisesti kulttuuritapahtumissa. Slush vain yhtenä esimerkkinä on ansiokkaasti selvittänyt tapahtumansa vaikutuksia talousalueelle, mutta pienemmässä mittakaavassa nämä on monistettavissa myös muihin kasvu- ja yritystapahtumiin. Jos kyseessä on tieteellinen kongressi, tarjoaa se yliopistoiile näytönpaikan esitellä tutkimusosaamistaan. Helsingin kanssa tapahtumista kilpailevat Tukholma, Kööpenhamina, Göteborg ja esimerkiksi Wien, joka on tehnyt loistavaa työtä pitkäjänteisesti tällä saralla. Myös oma kansallismuseommekin perusteli laajentumistarvettaan kongressi- ja tapahtumatilalla.

Helsingin matkailijamäärä kasvaa nopeammin kuin hotellien kapasiteetti
Alan järjestö Congress Network Finland järjesti benchmarkkausmatkan Göteborgiin nyt huhtikuussa. Gothia Towersin kolme hotellitornia ja 1200 huonetta ei riitä Svenska Mässanille, vaan viereen suunnitellaan neljättä tornia, yhteensä 2000 huonetta ja uutta areenahanketta. Kaupungissa oli myös muiden kokouspaikkojen viereen tehty persoonallisia hotelleja, jotka palvelevat myös muuta kaupungin matkailukehitystä. Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun on tulossa muutamia uusia hotelleja lähivuosina, mutta panostukset tulisi kaksinkertaistaa. Esimerkiksi Helsingin Töölönlahden toimitalojen kylkeen sopisi hyvin laadukas kansainvälinen hotelli palvelemaan alueen huimaa tapahtumakehitystä.

Kansainvälisten hotelliketjujen houkuttelemisessa ja tonttimaan osoittamisessa tapahtumien tarpeisiin kaupungeilla on ratkaiseva rooli. Helsingin kaupunki on myös strategiassaan linjannut tapahtumat kehittämiskohteeksi ja pormestari Jan Vapaavuori on peräänkuuluttanut uusia hotellihankkeita. Nyt Helsingillä on näytön paikka.

– Johanna Tolonen, toimitusjohtaja, Finlandia-talo Oy

Kerro verkostollesi!

Tulevia tapahtumia

Congress Network Finland ry
© 2017 Congress Network Finland ry
Y-tunnus: 0221169-6