Turun Messukeskuksen uusitut tilat käyttöön

Turun Messukeskuksen uusitut tilat saatiin viime viikonloppuna käyttöön sopivasti Turun Kirjamessuille ja Turun Ruoka- ja Viinimessuille. Suurtapahtumia riittää jatkossakin kiihtyvällä tahdilla, sillä tilat toimivat mm. Valtakunnallisen Yrittäjäpäivän areenana. 
Tapahtumatalon noin kolmen miljoonan remontti valmistui aikataulussaan ja täysin suunnitelmien mukaan. Suurimman muodonmuutoksen kokivat remontin yhteydessä aula, pääsisäänkäynti ja kokoustilat. Sisäpinnat on näissä tiloissa uusittu täysin. Alakerrassa on myös kaksi uutta, pienempää kokoustilaa. 

−Modernisointi on tuonut tiloihin lisää asiakasystävällisyyttä ja näyttävyyttä, toteaa toimitusjohtaja Hannele Wolf-Mannila tyytyväisenä.
−Hankkeen suunnittelusta vastasi LPR-arkkitehdit ja työt valmistuivat hienosti ja ajallaan. Olemme tyytyväisiä lopputulokseen.

Turun Messukeskus on rakennettu 1987, ja se kerää vuosittain lähes 200 000 kävijää.

Turun Messukeskuksen 11 kokoustilaa ovat nyt ilmeeltään raikkaita ja moderneja. Remontin yhteydessä on parannettu mm. ilmastointia, kalustusta ja kokoustekniikkaa. Aulan ja pääsisäänkäynnin suuret led-näytöt tuovat lisää näkyvyysmahdollisuuksia tapahtumatiloihin. Komeaa pääaulaa voidaan käyttää entistä tehostetummin mm. näyttelytilana pienemmille kokonaisuuksille. Esimerkiksi iltajuhliin aulaan saadaan valokaton kautta tunnelmaa. Tilat taipuvat niin pieniin tilaisuuksiin kuin mm. lähes 6000 vieraan iltajuhliin lautastarjoiluineen.

Uudistusten yhteydessä parkkialueella otettiin käyttöön myös neljä julkista sähköautojen latauspistettä. Latauspalvelusta vastaa Virta.

Lisätiedot: 
toimitusjohtaja Hannele Wolf-Mannila, Turun Messukeskus Oy,  puh. 0400 522 595, hannele.wolf-mannila@turunmessukeskus.fi

www.kokouspaikkaturku.fi
www.turunmessukeskus.fi

Tiedote ja kuvat: http://www.turunmessukeskus.fi/turun-messukeskuksen-uusitut-tilat-kayttoon/

Aiemmin julkaistu tiedote aiheesta: http://www.turunmessukeskus.fi/turun-messukeskuksella-20-men-tulovaikutus-turun-alueelle/

Kerro verkostollesi!

Tulevia tapahtumia

Congress Network Finland ry
© 2017 Congress Network Finland ry
Y-tunnus: 0221169-6