Ensimmäinen Lääkäri & Kongressi -palkinto EAACI 2017 -kongressin kotiuttajille

LKT, professori Antti Lauerma ja professori, lastenallergologi Mika Mäkelä ovat voittaneet ensimmäisen Lääkäri & Kongressi -palkinnon. Uusi vuosittain jaettava palkinto nostaa esiin lääkäreitä, jotka ovat tuoneet menestyksekkäästi oman alansa kongresseja Suomeen. 5000 euron arvoisen palkinnon rahoittaa Suomen Messusäätiö. Palkinto jaettiin Messukeskuksessa Lääkäri-tapahtuman yhteydessä.

Palkinnonsaajaa haettiin Suomessa vuosina 2015-2019 järjestetyistä lääketieteen alan kongresseista. Voittoisa EAACI-kongressi järjestettiin Messukeskuksessa Helsingissä kesäkuussa 2017. Allergologit Antti Lauerma ja Mika Mäkelä olivat avainhenkilöitä neuvoteltaessa tapahtuman tuomisesta Suomeen ja sen käytännön järjestelyistä European Academy for Allergy and Clinical Immunology -järjestön kanssa.

– Kansainvälisen lääketieteen kongressin Suomeen tulo vaatii lähes aina paikallisen innokkaan ja lahjakkaan lääkäritutkijan. Oman alansa kliiniset huippututkijat toimivat useimmiten myös alansa erikoislääkäreinä yhdistäen viimeisimmän tutkimusnäytön vahvaan kliiniseen osaamiseen, mikä on potilaiden parhaaksi. Vahva suomalainen asiantuntemus vakuuttaa myös kansainvälisissä lääketieteen järjestöissä, kun valitaan kansainvälisten kongressien järjestäjämaaksi Suomi. Tätä ansiokasta työtä Messusäätiö haluaa palkita, sanoo voittajan valintaan osallistunut Duodecimin koulutuspäällikkö Juha Pekka Turunen.

– Antti Lauerman ja Mika Mäkelän työ on näyttö suomalaisesta sisusta ja suomalaislääkäreiden tiiviistä yhteistyöstä. EAACI-kongressia haettiin lannistumatta Suomeen useita kertoja peräti 15 vuoden ajan. Kongressin myötä Suomi ja sen korkeatasoinen lääketieteellinen osaaminen sai hienon näkyvyyden itsenäisyytemme juhlavuonna, kertoo Turunen valintaperusteista.

– Oman erikoisalan kongressin saaminen Suomeen edellyttää pitkäjänteistä ja kovaa työtä kansainvälisillä foorumeilla. On äärimmäisen palkitsevaa nähdä lopputulos, kun on luotu ohjelmaltaan huipputasoinen kongressi ja puitteet ovat juuri niin erinomaiset kuin Messukeskus ja oma kotikaupunki Helsinki tarjoavat. Positiivista palautetta tuli roppakaupalla ystäviltä ja kollegoilta ympäri maailman ja se oli jo tärkein palkinto. Messusäätiön nyt myöntämä tunnustus on iso asia: siinä kiteytyy hedelmällinen yhteistyö Messukeskuksen ja Helsingin kaupungin kanssa, minkä tuloksena kongressi saatiin Helsinkiin.  Toivon, että tämä palkinto innostaa jatkossa kaikkia kollegoja Suomessa hakeutumaan mukaan todella mielenkiintoiseen maailmaan, sanoo professori, lastenallergologi Mika Mäkelä.

– EAACI-kongressi on maailman suurin allergiakongressi, johon saapuu osallistujia yli sadasta maasta. Oli suuri etuoikeus saada järjestää se Suomessa ja samalla se oli suuri kunnianosoitus suomalaiselle uraauurtavalle allergia-alan tutkimustyölle. Kongressin hakeminen vaati pitkäjänteistä työtä, mutta Messukeskuksen ja Helsingin kaupungin tuki tekivät hakuprosessista joustavan ja kivuttoman. On ollut hienoa todistaa suomalaista huippuosaamista kansainvälisessä ympäristössä, mikä teki myös järjestöön lähtemättömän vaikutuksen. Ennen kaikkea kongressiin osallistuneet delegaatit olivat vaikuttuneita ja innostuneita Helsingistä kongressikohteena. Suosittelen lämpimästi kaikkia kollegoja hakemaan omia kongressejaan Suomeen! sanoo LKT, professori Antti Lauerma.

EAACI toi pääkaupunkiseudulle 12 miljoonaa euroa

EAACI-kongressi teki kävijäennätyksensä kooten Helsinkiin yli 8000 delegaattia sadasta maasta. Kongressi toi pääkaupunkiseudulle muhkean 12 miljoonan euron potin. Käytännön järjestelyistä vastasi yli satahenkinen ammattilaisten joukko, sillä tieteellinen ohjelma tarvitsi tuekseen muun muassa av-tekniikkaa, ravintolapalveluita, näyttelysuunnittelijoita ja -rakentajia, opastesuunnittelua ja turvallisuusosaamista.

Messukeskus järjestää tai isännöi vuosittain 1500 kokousta ja kongressia ja on tullut tunnetuksi erityisesti suurista kansainvälisistä tiede- ja järjestökongresseistaan, joissa osallistujamäärät nousevat useisiin tuhansiin. Kongresseista kilpaillaan ankarasti niiden laajojen taloudellisten vaikutusten vuoksi.

– Kongresseilla on vahvaa tilausta tässä ajassa, koska digitaalisuuden rinnalla on äärimmäisen tärkeää tavata myös kasvotusten. Me Messukeskuksessa teemme kovasti työtä tapahtumien eteen mutta yksin emme voi onnistua. Hienot tilamme jäisivät tyhjiksi, jollemme tekisi tiivistä yhteistyötä tiedeyhteisöjen, yritysten ja Helsingin kaupungin kanssa. Tätä yhteistyötä haluamme jatkaa. Emme myy vain Messukeskusta, vaan Helsinkiä ja koko Suomea, sanoo kongressipäällikkö Paula Blomster Messukeskuksesta.

Seuraava Lääkäri & Kongressi -palkinto jaetaan vuoden kuluttua. Silloin palkitaan vuosina 2016-2020 pidettyjen kansainvälisten lääketieteen kongressien tekijöitä. Valinnan tekee lääketieteen ja tapahtuma-alan asiantuntijoista koostuva valtuuskunta. Ehdotuksia palkinnonsaajiksi voi jättää hakulomakkeella, joka löytyy osoitteesta https://messukeskus.com/laakari-kongressi-palkinto.

Palkinnonsaajat

Antti Lauerma, LKT, professori, antti.lauerma@hus.fi, puh. 050 427 0972

Mika Mäkelä, professori, lastenallergologi, mika.makela@hus.fipuh. 09 471 86305
Valinnan tehnyt valtuuskunta
Juha Pekka Turunen, koulutuspäällikkö, juha.turunen@duodecim.fi, puh. 09 6188 5217

Lääkäri & Kongressi -palkinto
Paula Blomster, Messukeskuksen kongressipäällikkö, paula.blomster@messukeskus.com, puh. 040 456 6066

Kerro verkostollesi!

Tulevia tapahtumia

Congress Network Finland ry
© 2017 Congress Network Finland ry
Y-tunnus: 0221169-6