Helsinki on jälleen saanut kansainvälistä tunnustusta kongressi- ja kokouskaupunkina. Global Destination Sustainability (GDS) -vertailun Leadership Award -palkinnot jaettiin International Congress and Convention Associationin (ICCA) maailmankongressissa Dubaissa 14. marraskuuta. Vertailun voittajaksi selviytyi Göteborg ja Helsinki sijoittui jaetulle viidennelle sijalle Uppsalan kanssa. Edellisvuonna Helsinki oli kuudes.
GDS-vertailussa mitataan vuosittain kongressi- ja kokouskaupunkeja ympäristötekojen ja sosiaalisen vastuun toimenpiteiden osalta. Lisäksi vertailussa arvioidaan palveluntuottajien sitoutumista sekä kaupunkien kongressiyksiköiden toimintaa kestävästä näkökulmasta. Tarkoituksena on edistää kongressitoimijoiden tietoisuutta kestävistä ratkaisuista.
”Hienoa, että Helsinki on jälleen menestynyt GDS-vertailussa. Kestävyyden ja vastuullisuuden kysymykset ovat meille tärkeitä ja pyrimme paikallisten kumppaneidemme kanssa löytämään jatkuvasti entistä kestävämpiä ratkaisuja. Kannustamme kansainvälisiä kongresseja vastuullisuuteen esimerkiksi jakamalla kongressin tietotaitoa paikalliselle yhteisölle tai tukemalla alan tutkimusta isäntäkaupungissa,” kertoo Helsinki Marketingin kongressipäällikkö, Ines Antti-Poika.
Helsinki haluaa erottautua myös laajemmin kestävien ratkaisujen ja globaalin vastuun paikallisen toteuttamisen edelläkävijänä. Helsingin kaupunkistrategiasta löytyy esimerkiksi selkeitä yhtymäkohtia YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman kanssa.
”New Yorkista tuli toukokuussa ensimmäinen kaupunki, joka raportoi YK:lle kestävän kehityksen tavoitteista kaupunkitasolla. Helsingillä on halu osallistua raportointiin toisena kaupunkina maailmassa. Raportointiin sitoutuminen mahdollistaisi kansainvälisen vertailun, joka antaisi arvokasta tietoa kaupungin kehityksen kannalta,” Antti-Poika jatkaa.
Lisätiedot:
Ines Antti-Poika
Kongressipäällikkö, Helsinki Marketing
050 3863 472
ines.antti-poika@hel.fi