Seinäjoki Congress Oy on vuonna 2012 toimintansa aloittanut Seinäjoen kaupungin myynti- ja markkinointiorganisaatio, joka keskittyy nimenomaan erilaisten tapahtumien ja kokousten houkuttelemiseen kaupunkiin. Autamme asiakkaita maksutta kartoittamaan kaupungista tilaisuuksille parhaiten sopivat tilat ja muut tarvittavat palvelut, majoitukset, kuljetukset, oheisohjelmat, ravintopalvelut ja mitä kaikkea muuta asiakas keksiikään pyytää.
Seinäjoki Congressin toiminta on alusta saakka henkilöitynyt sen koko toiminnan ajan yrityksen ainoaan työntekijään. Nykyisenä, historian neljäntenä myyntipäällikkönä ja Seinäjoen sisäänheittäjänä elokuusta 2016 lähtien on toiminut Jenniina Palmu.
-Congress Network Finland ry:n jäseneksi päädyimme keväällä 2017 kun tapasin yhdistyksen sihteerin, Tuula Poutasen Kongressimessuilla. Tällöin kuulin ensimmäisen kerran yhdistyksestä. Parasta CNF ry:n jäsenyydessä on ollut tutustuminen kollegoihin ja muihin alan ammattilaisiin ympäri Suomen. Apua ja vertaistukea on aina saanut niin tapahtumissa kuin soitellessakin. Moneen tapahtumiin liittyviin kysymyksiin olen saanut vastauksen.
Koronan jälkeen Seinäjoella ollaan pikkuhiljaa palailemassa tapahtumien osalta normaaliin. Tilaisuuksia järjestetään ja kesän festivaalit onnistuivat jopa rikkomaan päiväkohtaisia ennätyksiä. Paljon on uutta myös kokousrintamalla, muun muassa Pollarin Talon avautuminen Hotelli-Ravintola Alman pihapiiriin. Ompa kaupungissa taas puhuttu jälleen yhdestä mahdollisesta kylpylähankkeesta, joka toteutuessaan toisi jälleen uusia asiakkaita ja tilaisuuksia Seinäjoelle.
-Odotellaan rauhassa, miten tuo hanke etenee. Varmasti tulemme sitä luukuttamaan joka tuutissa ja kanavassa, mikäli kylpylä toteutuu.
Teksti: Jenniina Palmu