MaRa alkaa hoitaa kongressi- ja tapahtumatoimialan yhteistyötä, edunvalvontaa, tutkimuksia, tilastointia ja tiedottamista. Tavoitteena on nostaa myös päättäjien tietoisuutta kongressi- ja tapahtumatoimialan taloudellisesta merkityksestä ja kasvumahdollisuuksista. MaRan hallitus perusti kokouksessaan 5.6.2017 kongressi- ja tapahtumatoimialatyöryhmän. Työryhmän puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja Johanna Tolonen Finlandia-talo Oy:stä.
Kongressi- ja tapahtumatoimialatyöryhmä alkaa ensitöikseen kartoittaa, mitä edunvalvonnan, tutkimuksen ja tilastoinnin tarpeita toimialalla on. Monien alan toimijoiden toiveissa on ollut jo pitkään kokous- ja kongressitilastoinnin käynnistäminen. Yksi tärkeimmistä tehtävistä on aloittaa kansainvälisten yrityskokousten tilastointi ensi vuoden alusta lukien.
Kongressi- ja tapahtumatoimialatyöryhmään kuuluvat Johanna Tolonen, Finlandia-talo Oy, puheenjohtaja; Päivi Antila, Hoteldrift Helsinki Oy (Nordic Choice Hotels); Petri Isomäki, SOK; Emilia Mäki KOKO Lahti Oy; Osku Pajamäki, Helsingin Työväenyhdistys ry; Kim Westerling, Restel Oy ja Mervi Toivonen, Visit Finland, asiantuntija. Työryhmän kokoonpanoa kasvatetaan, kun lisää toimialan yrityksiä liittyy MaRan jäseneksi.
”Kongressi- ja tapahtumatoimiala on harkinnut pitkään edunvalvontansa, yhteistyönsä sekä tilastointi- ja tutkimustoiminnan parantamista. MaRa on luontainen kumppani, koska hotellien ja ravintoloiden yhteydessä oleva kongressi- ja kokoustoiminta on jo jäsenenä MaRassa. Myös MaRan tarjoamat resurssit edunvalvontaan ja muiden meidän tarvitsemiemme palvelujen hoitamiseen ovat hyvällä tasolla. Toivomme, että mahdollisimman moni kongressien, messujen ja muiden tapahtumien järjestäjäyritys liittyisi MaRan jäseneksi”, toteaa kongressi- ja tapahtumatyöryhmän puheenjohtaja Johanna Tolonen.
Matkailu- ja ravintola-alan palvelujen kysyntä kasvaa. Ulkomaalaisten matkailijoiden määrä on kasvanut alkuvuonna erinomaisesti. Myös heidän Suomessa käyttämänsä rahamäärä on kasvussa. Kongressikävijä jättää Suomeen 1 750 euroa henkilöä kohti, kun lomamatkailija käyttää keskimäärin 320 euroa per matka. Erityisesti kansainvälisiin kongresseihin panostaminen on talous- ja työllisyysnäkökulmasta tärkeää.
”Kongressi- ja tapahtumatoimiala on erinomainen lisä MaRan edustamien matkailu- ja ravintolatoimialojen joukkoon. Toimialan tuleminen meille vahvistaa edunvalvontaamme ja uskottavuuttamme kasvavan mara-alan puolestapuhujana”, toteaa MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.
Lisätiedot:
toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549