Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetty Pohjoismainen kuurosokeusalan konferenssi keräsi osallistujia Kongoa myöten. Kysyimme Suomen Kuurosokeat ry:n toiminnanjohtaja Risto Hoikkaselta, millaisia asioita järjestelyissä tulee huomioida, kun osallistujien joukossa on kymmeniä kuulonäkövammaisia ja kuurosokeita?
Tampere-talossa syksyllä 2022 pidetyn Pohjoismaisen kuurosokeusalan konferenssin monista järjestelyistä vastasi Tampereen Hervannasta käsin toimiva Suomen Kuurosokeat ry, joka valvoo kuurosokeiden ja vaikeasti kuulonäkövammaisten oikeuksia, tuottaa heille palveluita, toimii kuurosokeusalan asiantuntijana ja järjestää yhteistä toimintaa. Suomessa on noin tuhat kuulonäkövammaista, joiden itsenäisen toimintakyvyn säilyttäminen on yhdistyksen toiminnan tavoitteena.
Kuurosokeus on pieni vammaryhmä. Osaamisen ja tutkimustiedon vaihto alan työntekijöiden kesken on tärkeää, ja Pohjoismaisella yhteistyöllä onkin kuurosokeusalalla pitkät perinteet. Suomeen konferenssi saatiin nyt ensimmäistä kertaa Suomen Kuurosokeat ry:n vuonna 2021 vietetyn 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Tampereella järjestetty tapahtuma oli merkittävä myös siitä syystä, että konferenssin pitkässä historiassa kieleksi valikoitui ensimmäistä kertaa englanti, mikä toi osallistujia myös Pohjoismaiden ulkopuolelta – aina Skotlannista, Kosovosta ja jopa Kongosta saakka.
”Englanti yhteisenä kielenä toimi hyvin, ja käytännölle toivotaan jatkoa”, Risto Hoikkanen toteaa. ”Yhteisen kielen myötä konferenssin tunnelmasta tuli läheinen. Aiemmin ihmiset pysyttelivät enemmän omissa kieliryhmissään, mutta nyt vuorovaikutusta eri kansallisuuksien kesken syntyi selvästi enemmän.”
Kommunikaation monet muodot
Kuurojen vanhempien lapsi ja äidinkieleltään viittomakielinen Risto Hoikkanen tutustui kuurosokeuteen vuonna 1995 aloittaessaan työt yhdistyksessä, jonka toiminnanjohtajana hän on toiminut vuodesta 2021. Viittomakielinen tausta helpotti työssä tarvittavan taktiilisen viittomisen haltuun ottamista.
”Erona näiden välillä on, että kuuro viittoo ilmatilaa, tällöin kieli on leveää ja laajaa. Kuurosokeilla sama viittomakieli puhutaan kädestä käteen, tätä kutsutaan taktiiliksi. Mikäli ei tunne viittomakieltä, voi taktiilin haltuun ottamiseen mennä helposti ainakin pari vuotta.”
Viittomakieli on aina kansallinen, kulttuuriin sidonnainen kieli. Mitä kauempana maat kulttuurisesti toisistaan ovat, sitä vaikeampaa keskustelu on. 80 % viittomista kuvaa muotoa, tekemistä tai muuta havainnollista, ja esimerkiksi Suomessa kahvi viitotaan kahvimyllyllä, kun taas etiopialainen viittoo kahvin sadonkorjuuseen viittaavalla viittomalla. Arkisista asioista puhuttaessa viittomakielikerronnasta käy kuitenkin aika nopeasti ilmi juoko henkilö vettä vai olutta, tai onko ruokana kanaa vai nautaa.
”Keskimäärin ihmiset tässä porukassa ovat hyvin kansainvälisiä, eikä yleensä mene montakaan sekuntia, kun eri maiden ihmiset keksivät yhteisen keskustelunaiheen.”
Taktiilikieli on jonkin verran vaikeampaa, kun kielen elementit viestitään kädestä käteen. Taktiili ei ole pohjoismaissakaan yhtenäinen kieli, mutta pitkään taktiilia käyttänyt pystyy kieltä muuntamalla kommunikoimaan ruotsalaisten, tanskalaisten ja norjalaisten, jopa islantilaisten kanssa. Yllättävän hyvin erimaalaiset, toisilleen vieraat ihmiset pystyvät taktiilikin avulla keskustelemaan keskenään.
Tampere-talon seminaariohjelmassa oli käytössä useita eri tulkkaustapoja. Yleistulkkausta, jossa viittomakielen tulkki viittoo tilan etuosassa, voi seurata kuka tahansa osallistujista. Myöskään yleistulkkausta tekevälle kirjoitustulkille ei välttämättä ole tiettyä kohdehenkilöä. Kapean näkökentän omaaville henkilöille tulkataan hänelle sopivalta etäisyydeltä kapein viittomin. Näkökentän kattaessa vaikkapa viisi astetta, näkee henkilö 10–15 cm alan, johon viittomien pitää mahtua.
Taktiilisen kädestä käteen tulkkauksen lisäksi tulkkausta voidaan tehdä myös selkään piirtämällä, jolloin voidaan esimerkiksi kuvailla huone, johon ollaan astumassa, ja kerrotaan näin missä päin huoneessa on ovi ja erilaisia kalusteita. Tässä tapauksessa seminaarikuulijan selkään on voitu piirtää tilanne, jossa puhuja nousee lavalle, kävelee tilan poikki ja asettuu puhujanpönttöön. Taktiilissa voidaan ajatella, että maailma on valkoinen taulu, jossa on ensin hajuja, tuoksuja, lämpötilaa ja ilmavirtoja – kaikki muu paitsi ääni ja valo on olemassa. Kun tilaa ja tapahtumia aletaan kuvailla, sitä tehdään kuin Kylli-täti piirrostaan, kerros kerrokselta elävöittäen.
”Kuurosokean henkilön esiintymistä seminaaripuhujana olisi kannattanut tulla ihan läheltä katsomaan. Usein puhujan vieressä on tulkki tai avustaja, ja jos esiintyjä itse on puhuva, mutta ei kuule ääntään, kertoo avustaja pienillä eleillä esim. tarpeesta korottaa ääntä. Jos puhujalle halutaan esimerkiksi kertoa yleisön nauravan, ravistaa avustaja puhujan olkapäätä, tämä on nauramisen pikaviesti. Jos taas porukka hymyilee, niin puhujan olkapäähän tai selkään piirretään hymy.”
Osana seminaariohjelmaa puheen pitänyt väitöskirjaa tekevä lakimies Riku Virtanen opetteli puheenvuoroaan varten puhumaan englantia. Kuurosokean Virtasen opiskelut ovat edenneet kirjoitustulkin avustuksella ja pistenäyttöä käyttäen. Kirjoittaja kirjoittaa, teksti muuntuu pistekirjoitukseksi, jota opiskelija lähes reaaliaikaisesti pystyy seuraamaan omalla pistenäytöllään. Englannin opetteleminen on edennyt yrityksen ja erehdyksen kautta – pitää puhua, joku sitten korjaa, ja kertoo oikean tavan sormittamalla tai pistenäytön avulla. Puheensa päätteeksi Virtanen sai valtaisat suosionosoitukset, kun kuulijat tiesivät, millainen määrä työtä ja sitkeyttä puheen taustalla on ollut.
”Riku joskus häntä opettaessani heitti, että häntä voi pyytää ”hieman skarppaamaan”, jos hän jatkuvasti pyytää jonkin asian toistamista”, Hoikkanen hymyilee, ystävästään selvästi ylpeänä.
Seminaarisalien hyvä akustiikka korvasi aulatilojen kaikuisuuden
Tapahtumapaikan valinnassa tärkeimmiksi kriteereiksi muodostuivat helppo saavutettavuus ja seminaarisalien toimivuus. On tärkeää, että keskittymistä vaativat tilat ovat toimivat. Olennaisia kysymyksiä ovat akustiikka ja hyvä äänimaailma, hyvä valaistus, valaistuksen tasaisuus sekä epäsuoran valon määrä.
Duetto-salien ja Pienen salin kiinteät induktiosilmukat palvelivat tapahtumaa erinomaisen hyvin. Yhteisissä lämpiötiloissa järjestettävien ruokailutilanteiden tiedettiin jo ennakkoon olevan lasisten ja heijastavien pintojen sekä akustiikan vuoksi haastavia, ja osaan tiloista tuotiinkin järjestäjän omaa lisätekniikkaa. Myös Pienen salin epäsymmetrisiin ja epätasaisesti laskeutuviin portaisiin lisättiin huomioteipit.
”Osallistujat tottuivat nopeasti käytössä olleisiin tiloihin, mikä oli hyvä. Ensimmäisen päivän jälkeen tilat tuntuivat olevan hyvin hallussa, ja vaikka Tampere-talossa on kerroksia, portaita ja useita eri reittejä samoihin tiloihin, osattiin tiloissa liikkua eikä eksytty!”
”Ehdolla olleista paikoista Tampere-talo oli puitteiltaan ehdottomasti toimivin, ja kun bonuksena saatiin yhdyskäytävän päässä sijaitsevalta Marriott-hotellilta hyvä majoitustarjous, oli ratkaisu meille ihan täydellinen.”
Osallistujat ovat ympäristöstään kiinnostuneita, ja tapahtuma järjestetäänkin mielellään metropoliympäristössä. Osallistujien oli helppo liikkua keskustan alueella, ja kertoopa tarina väen viihtyneen hyvin myös ikonisessa Paapan Kapakassa!
Osana konferenssin oheisohjelmaa nähtiin Ahjolan tanhuajat -ryhmän tanssiesitys, johon koko yleisö pystyi osallistumaan. Ohjelmanumero tuotti suunnattomasti iloa, ja monet kiittelivät ohjelmaa vielä tapahtuman päätteeksikin.
Osaanko toimia oikein kohdatessani kuurosokean?
Järjestäjä toi tapahtumaan 14 kuurosokeiden kanssa toimimaan tottunutta avustajaa, joille Tampere-talon henkilökunta opasti tilat ennen tapahtumaa. Näin Tampere-talon henkilökunta pystyi keskittymään normaaleihin työtehtäviinsä. Jos järjestäjällä ei olisi ollut tuoda omia avustajia, olisi henkilökuntaa opastettu kuurosokeiden kanssa toimimiseen. Esimerkiksi siihen, miten kuurosokeaa lähestyttäessä aloitetaan kontakti laskemalla käsi olkapäälle kevyellä kosketuksella ”väärinpäin”, tai miten kuurosokea kertoo toiselle, mikä hänen kommunikointitapansa on. Kysymykset kuten ”mitä, kuka” viittaavat henkilön kommunikoivan puheella ja kuulevan apuvälineillä. Jos henkilö ottaa etäisyyttä, on hänellä kapea näkökenttä ja henkilö todennäköisesti kommunikoi viittomalla. Jos taas henkilö nostaa kätensä, tarkoittaa se tarvetta taktiilikommunikoinnille, ”ota kädestä ja kerro”.
”Järjestäjinä ajattelimme, että on helpompi tuoda paikalle kohderyhmän tunteva henkilökunta. Ja kun tapahtuma oli täynnä kuurosokeusalan asiantuntijoita, ei meillä ollut todellakaan mitään hätää.”
Suomen Kuurosokeat tarjoaa koulutusta kaksoisaistivammaisen kohtaamiseen. Puuttuva tai huono näkö erottaa ihmisen ympäristöstä ja kuulo sosiaalisista vuorovaikutussuhteista. Kaksoisaistivammaisella on molemmat, jolloin henkilö on esteellinen sekä suhteessa ympäristöön että kommunikaatioon. Yhdistyksen tarjoama koulutus antaa tietoa ja valmiuksia moniin asioihin, ja onkin hienoa, jos esimerkiksi kokouspaikan henkilöstö pystyy huomioimaan myös kuurosokean asiakkaan.
”On aina upeaa, jos asiakaspalveluhenkilöstöllä on valmiuksia kohdata kuurosokeita asiakkaita”, Hoikkanen sanoo ja rohkaisee yrityksiä olemaan yhteydessä yhdistykseen. ”Meiltä voi tilata vaikkapa tietoiskun siitä, millaista on olla kuurosokea. Saatavilla on myös koulutuspaketti käytännön taitoihin liittyen.”
Aistirajoitteisten huomioiminen rakentamisessa ja remontoimisessa
Kuurosokeille toimivia tiloja rakentaessa tai remontoidessa on tärkeää, että esimerkiksi seinämateriaalit ovat erilaisia. Jos kaksi kuurosokeaa kohtaa käytävällä ja jää keskustelemaan, hukkuu tilan perspektiivi melko nopeasti. Keskustelun päätyttyä ihminen tavallisesti jatkaa matkaansa sen enempää asiaa ajattelematta, mutta sokea ottaa suunnan lähtemällä tunnustelemaan ympäristöään. Oikean suunnan hahmottaa helposti, jos toinen seinä on karhea, toinen sileä. Tutussa ympäristössä suunnistamista helpottaviin merkkeihin totutaan, mutta sokealle esim. oman kodin piha-alueen remontti voi sekoittaa elämän merkittävällä tavalla, kun tutut montut eivät enää olekaan paikoillaan.
Esimerkiksi kiinteistön peruskorjauksen suunnitteluun kannattaisi varhaisessa vaiheessa ottaa mukaan esteettömän rakentamisen arkkitehti. Ilmastointiremontin yhteydessä ilmastointilaitteisiin asennettavilla äänenvaimentimilla voidaan merkittävästi vähentää ilmastoinnin aiheuttamaa kohinaa. Tärkeitä ovat myös kontrastit oviaukkoihin ja seinille, niin että ovi on reilusti erivärinen seinään verrattuna. Oven ympärillä on hyvä olla selkeä kehys, samoin katto- ja lattialistojen erottuminen rakenteista helpottaa tilan hahmottamista. Valaistuksen on hyvä olla epäsuora ja valon mahdollisimman tasainen, mikä nykyisellä led-tekniikalla on helppo toteuttaa. Kiiltämättömät pinnat ovat hyviä, mattapinta esimerkiksi seinissä on huomattavasti kiiltävää pintaa parempi. Erilaiset lasiset tai muutoin heijastavat pinnat ovat haastavia.
”Aistirajoitteisten asiakkaiden huomioiminen ei ole rahakysymys, vaan ennemminkin suunnittelukysymys, sitä, että asiaa ajatellaan. Parhaaseen lopputulokseen päästään hyvän vuorovaikutuksen kautta.”
Diskuteerauksen tuloksena täydellinen onnistuminen
Konferenssin suunnittelutyöryhmään kuului jäseniä kaikista pohjoismaista, yhteensä yhdeksän jäsentä. Tapahtumaa suunniteltiin kolmen vuoden ajan.
”Ruotsalaiseen ja norjalaiseen tapaan asioista keskusteltiin todella pitkästi, ihan perinteiseen tapaan diskuteerattiin”, Hoikkanen nauraa.
”Olen osallistunut kolmeen aiempaan Pohjoismaiseen konferenssiin, eikä missään ole mennyt niin putkeen kuin täällä”, Hoikkanen kiittää. ”Pystyn ihan vilpittömästi suosittelemaan Tampere-taloa ihan mihin vaan.”
”Pohjoismaisen hyvinvointikeskuksen toimitusjohtaja Kai Koivumäki sanoikin, että arvosteluasteikolla ykkösestä kymppiin, saa Tampere-talo 15!”
Ennen tapahtumaa ja tapahtuman aikana järjestäjän apuna käytännön järjestelyissä toimi Tampere-talon tuotantosuunnittelija Tuija Mäki-Laurila, joka sai kiitosta mm. kärsivällisestä suhtautumisestaan lukuisiin kysymyksiin. Ilo tapahtuman onnistumisesta oli molemminpuolinen, ja myös Tuijalle jäi tapahtumasta hyvä mieli.
”Tapahtumassa oli alusta loppuun kiva meininki ja hyvä henki. Tekemisen ilo oli tarttuvaa, ja asioita tehtiin ihanasti yhdessä. Toivottavasti nähdään toistekin Tampereella!”
Teksti Hanna-Leena Laszka, Tampere-talo
hanna-leena.laszka@tampere-talo.fi, puh.+358 3 243 4609
Kuvat Suomen Kuurosokeat
