Musiikkitalo mukaan CNF ry:n jäsenistöön

Juuri 10 vuotta täyttänyt Musiikkitalo Helsingin ydinkeskustassa on maan vilkkain konserttitalo yli 1600 tapahtumallaan ja yli miljoonalla kävijällään vuosittain. Konserttien ohella talossa ehditään toteuttamaan myös yritys- ja yksityistilaisuuksia. Ennen pandemiaa niitä oli noin 250 vuodessa, ja tulevaisuudessa määrän toivotaan kasvavan roimasti. Se olikin yksi kimmoke, miksi Musiikkitalo liittyi CNF:n jäseneksi.

 

– Musiikkitalo mielletään usein vain konserttien pitopaikaksi, ja toki ylpeydellä olemmekin Suomen klassisen musiikin keskipiste. Mutta olemme myös paljon muuta. CNF:n jäsenyydeltä odotamme verkostoitumisen lisäksi vertaistukea ja uusia ajatuksia. Uskomme vahvasti, että yhteistyö, tiedon, hyvien käytänteiden ja ammattitaidon jakaminen sekä ylipäätään koko toimialan yhtenäisyys ovat meille kaikille eduksi ja vie alaamme eteenpäin, sanoo Musiikkitalon myynti- ja markkinointipäällikkö Juha Paaso.

 

Musiikkitalossa on kuusi konserttisalia, joista suurimmassa on 1700 istumapaikkaa. Näiden lisäksi myös talon lämpiö- ja ravintolatiloja sekä kesäterassia myydään tapahtumajärjestäjien tarpeisiin. Musiikkitalolla on myös oma TV-kuvauskalusto ääni- ja kuvatarkkaamoineen sekä kuvaushenkilökunta, jotka tuottavat talosta erilaisia TV- ja radiolähetyksiä sekä striimejä lähes päivittäin.

 

Tervetuloa mukaan iloiseen ja kasvavaan joukkoomme Juha & kollegat!

 

Upean kuvan on ottanut David Jakob

 

 

Kerro verkostollesi!

Tulevia tapahtumia

Congress Network Finland ry
© 2017 Congress Network Finland ry
Y-tunnus: 0221169-6