Kuvassa Mauri Ranta Puhujatori Oy:stä ja Sami Alasimi Team Simisami Oy:stä CNF ry:n syyspäivillä Seinäjoella.
CNF ry:n verkosto on täydentynyt puhujamarkkinoiden osaajilla, kun puhujien, juontajien ja kouluttajien välitykseen erikoistunut Puhujatori Oy liittyi yhdistyksen jäseneksi. Puhutun sisällön tavarataloksi itseään kuvaileva yritys on välittänyt puhujia erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin yli 3 000 toimeksiannon verran vuodesta 2006. Puhujatorin kolmensadan osaajan joukosta löytyy puhujia joka lähtöön.
– Meillä on paljon tuoreita nimiä niin henkilöstö- kuin asiakastilaisuuksiinkin, toimitusjohtaja Mauri Ranta kertoo ylpeänä.
Puhujatorin välittämien puhujien joukosta löytyvät esimerkiksi elokuvaohjaaja ja näyttelijä Pamela Tola, johtajuusguru Jukka Ala-Mutka, tanssija ja koreografi Minna Tervamäki, motivaatiopuhuja Antti Savola sekä organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa. Puhujien kysytyimmät aihepiirit vaihtelevat itseensä uskomisesta muutosjohtamiseen ja työn merkityksellisyydestä henkilöbrändäykseen. Yhdeksi kuluvan vuoden keskeiseksi teemaksi puhujamarkkinoilla Ranta ennustaa tekoälyä johdannaisineen.
– Tekoäly jatkaa suosittuna luentoteemana seminaaripuheenvuoroissa vuonna 2020. Nyt halutaan yhä enemmän konkretiaa eli kuulla tekoälyn vaikutuksista työelämään sekä tekoälystä kasvun vauhdittajana. Myös tulevaisuuden ammatit kiinnostavat kaikkia lasten vanhempia, hän pohtii.
Puhujatorille tapahtumatoimistot ja tapahtumatalot ovat tärkeä kohderyhmä. Siksi CNF ry:n verkostoon liittyminen tuntui luontevalta.
– Sain kuulla jäseniltä verkostosta, hain verkkosivuilta lisätietoa ja siellä olikin monia tuttuja toimijoita. Mukaan lähteminen oli selkeä päätös, Ranta kertoo.
Puhujatori Oy:ssä odotetaan verkostolta pitkäaikaisten kumppanuuksien solmimista, yhteisesti tuotettuja tapahtumia sekä ajantasaisen tiedon jakamista eri toimijoiden kesken. Verkoston antia yritys pääsikin kokemaan jo vuoden 2019 syyspäivillä.
– Kohtaamiset ovat tärkeitä. Kaikilla on aidosti aikaa olla läsnä, rakentaa luottamusta ja pysähtyä keskustelemaan, kun ollaan pois arkisista ympyröistä. Syyspäivissä on sopivasti bisnestä, koulutusta ja verkostoitumista, Ranta pohtii. Ja olipa syyspäivillä jotain varsin tuttuakin, sillä siellä puhunut Perttu Pölönen on yksi Puhujatorin suosituimmista puhujista.
CNF ry toivottaa Puhujatorin tervetulleeksi mukaan toimintaan! Niin uudet kuin vanhatkin jäsenet ovat myös lämpimästi tervetulleita vuoden 2020 syyspäiville 5.–6. lokakuuta Långvikin kokous- ja kylpylähotelliin Kirkkonummelle.
Teksti: Jasmiini Tornberg