Liikevaihto on tuplaantunut kuuden vuoden aikana. Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo on monelle suomalaisuuden ja kansallisomaisuuden symboli. Suomi 100 -juhlavuonna sen tiloissa järjestettiin erityisen paljon juhlia ja yli 50 kansainvälistä tilaisuutta. Tämä kasvatti vuoden 2017 liikevaihdon ennätyslukemiin. Myös ravintolapuolen liikevaihto kasvoi voimakkaasti. Yleisölle avoimissa konserteissa, messuilla ja yritystapahtumissa kävi yhteensä 215 000 asiakasta. Finlandia-talo on poikkeus kulttuuritalojen joukossa taloudellisen kannattavuutensa vuoksi.
Finlandia-talo toimii itsenäisenä osakeyhtiönä, joka tarjoaa kokous- ja juhlatiloja erilaisille tapahtumille. Tapahtumia järjestetään keskimääriin 900 vuodessa, joista yleisölle avoimia on noin 70. Finlandia-talon liikevaihto on tuplaantunut kuuden vuoden aikana. Suomen juhlavuosi kasvatti sitä 1,1 miljoonalla eurolla edelliseen vuoteen verrattuna.
– Vuosi 2017 oli meille ennätysvuosi, joka kasvatti liikevaihdon 9,7 miljoonaan euroon. Liiketulos tulee olemaan noin miljoona euroa. Myös Finlandia-ravintolan liikevaihto kasvoi voimakkaasti. Yhteensä Finlandia-talon tapahtumat ja ravintolapalvelut tekivät liikevaihtoa yli 17 miljoonaa euroa. Suomi 100 ‑juhlavuosi näkyy ilman muuta liikevaihdossa, sillä moni halusi järjestää tapahtumansa rakennuksessa, joka on kansainvälisestikin yksi tunnetuimmista suomalaisuuden symboleista, iloitsee Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen.
Helsingin kaupunki omistaa Töölönlahdella sijaitsevan kiinteistön. Toisin kuin monet muut kulttuuritalot, Finlandia-talo Oy maksaa siitä merkittävää vuokraa. Kaupungilta saatu taloudellinen tuki pienenee vuosittain. Tukea saatiin viime vuonna enää 260 000 euroa vuodessa, kun aikoinaan tuen määrä on ollut 1,3 miljoonaa euroa.
Kumppaneiksi on valittu pieniä yrityksiä, joille yhteistyö Finlandia-talon kanssa on tärkeää. Esimerkiksi siivouksen hoitaa Smile & Clean -yritys, jonka kaikki työntekijät ovat kotoisin Sri Lankasta. Finlandia-ravintolan palvelut tuottaa Kanresta Oy, joka on Suomen Kansanterveysyhdistys ry:n tytäryhtiö. Pitkäkestoisilla yhteistyösopimuksilla varmistetaan loistava asiakaspalvelu.
Finlandia-talossa elämyksiä Apulannasta Joutsenlampeen
– Tapahtumien järjestäminen työllistää valtavan määrän ihmisiä yhteistyökumppaneiden ja alihankkijoiden kautta. Finlandia-talon kokous- ja konserttiasiakkaiden rahankäytön taloudellinen vaikutus pääkaupunkiseudulla on noin 46 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä selvisi muutama vuosi sitten tehdyssä tutkimuksessa, Tolonen kertoo.
Suurten kansainvälisten kongressien lisäksi tiloissa pidetään paljon yritystilaisuuksia, koulutuksia, juhlia, messuja ja konsertteja. Keskeinen sijainti Töölönlahdella tekee Finlandia-talosta houkuttelevan paikan tapahtumajärjestäjille, sillä kulkuyhteydet toimivat kaikkiin suuntiin.
– Tämän kevään konserteissa kuullaan muun muassa Helmut Lottia, Jethro Tullia, Mikko Kuustosta, Apulantaa ja Tony Viscontia. Elektronisen musiikin kansainvälinen huippu Kraftwerk tuo 3-D Conserts -kiertueensa Suomessa ainoastaan Finlandia-taloon. Molemmat konsertit on loppuunmyyty. Lavalla nähdään myös Joutsenlampi Pietarin vierailevan baletin esittämänä. Kalenteri on täynnä kiinnostavia tapahtumia. Sen perusteella uskomme, että vuosi 2018 yltää lähes samoihin lukuihin kuin 2017, mainitsee Tolonen.
Maaliskuussa Sukka-Finlandiaa, syksyllä Lasten Kirjamessut
Aikuisten lisäksi Finlandia-talo palvelee lapsia. Syksyllä ovat vuorossa Lasten Kirjamessut, jotka järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa. Vakio-ohjelmistoon kuuluvat pormestarin itsenäisyyspäivän juhlat 4.-luokkalaisille, joihin Helsingin kaupunki kutsuu vuosittain vajaa 6000 lasta tanssimaan.
– Moni ei tule ajatelleeksi, että Finlandia-talon tilat ovat yleisölle avoimia. Café Verandaan voi poiketa kahville tai tulla tutustumaan Galleria Verandassa oleviin taidenäyttelyihin. Maaliskuun alussa esillä ovat ensimmäisen Sukka-Finlandian seitsemän finalistia Maalissa!-sukkanäyttelyssä. Meillä on avoimet ovet, Tolonen vinkkaa.
Lisätietoja:
Finlandia-talo Oy
toimitusjohtaja Johanna Tolonen
puh. 09 4024 410, johanna.tolonen@finlandiatalo.fi