Palaute – mestareiden aamiainen

Kysyimme teiltä palautetta syyspäivien järjestelyistä ja saimme ilahduttavan monta vastausta. Meille CNF:n hallituksessa se viestittää, että jäsenistö haluaa olla vahvasti mukana kehittämässä toimintaa. Hienoa – olemme olemassa teitä varten!

CNF ry:n syyspäivät järjestettiin Långvikissa 5.10. Vuodelle 2020 ominaisesti tapahtuma muutti muotoaan moneen kertaan. Kaksipäiväiseksi suunniteltu kokonaisuus muuntui lopulta yksipäiväiseksi hybriditapahtumaksi koronatilanteen heikennyttyä syyssäiden myötä. Isot kiitokset kumppaneillemme Långvik, SVV – Suomen Videoviestintä Oy ja Prospectum, joiden ansiosta saimme tarjottua
jäsenillemme mahdollisuuden osallistua kokoukseen ja muuhun ohjelmaan tapahtumapaikan lisäksi
verkossa.

Otsikon mukaisesti mestarit nauttivat palautetta aamiaiseksi. Seuraavissa tapahtumissamme, Rovaniemen benchmark-matkalla, Helsingin kevätkokouksessa ja Joensuun syyskokouksessa, poimimme talteen parhaat ehdotukset ja kehitämme ohjelmaa edelleen ehdotustenne mukaisesti.

Syyskokouksen ohjelmaa tiivistettiin kahdesta päivästä yhteen, jotta paikalle pääsisi matkustamaan mahdollisimman moni jäsenyhteisöjen tiukentuneista matkustusohjeista huolimatta. Lopulta kuitenkin valtaosa jäsenistämme osallistui tapahtumaan etänä. Sama koski myös esiintyjiä. Esimerkiksi Tuija Seipellin tarkoituksena oli esiintyä Långvikissa, mutta hän piti oman puheenvuoronsa Vancouverista aamuyöstä
etäyhteyden välityksellä.

Palautteiden pohjalta onnistuimme paremmin Långvikiin paikan päälle saapuneiden osallistujien kanssa. Jatkossa yritämme parhaamme mukaan lisätä vuorovaikutusta ja verkostoimismahdollisuuksia myös verkko-osallistujille. PJ:n roolissa tilaisuuden juontajana otan saamistani vinkeistä kiinni, jotta myös verkko-osallistuminen olisi kokonaisvaltainen kokemus. Tänä vuonna kevätkokous pidettiin virtuaalisena ja syyskokous hybridinä. Ensi vuoden tapahtumissa ei enää harjoitella, ja verkkotapahtumien haasteet ja ominaispiirteet ovat paremmin tiedossa.

Syyskokouksen palautteita selatessa erityisesti yksi teema nousee esille. Me koemme arvokkaimmaksi verkostoitumisen ja ajatusten vaihdon kollegoiden kanssa. Haluamme oppia toisiltamme parhaita käytäntöjä. Tämä on CNF:n olemassaolon tarkoitus. Tapaamme toisiamme tässä laajuudessa muutaman kerran vuodessa, joten näissä tapaamisissa yhteiselle ajatusten jakamiselle pyhitetty aika on kultaakin kalliimpaa. Tärkeiden asiasisältöjen ympärille tulee jättää aikaa vapaalle keskustelulle ja yhteisen sisällön tulee olla hyvin fasilitoitua.

Kiinnostavimmat esiintyjät ja aiheet jakavat mielipiteitä ja niin tälläkin kertaa. Parhaimmillaan hyvät esiintyjät herättävät ajatuksia ja avaavat hyvän alustan keskustelulle ja tuoreille näkökulmille. Kevätkokouksen teemaksi päätettiin re-start ja sisältö saadaan  kategoriakokousten nostoista. Toivottavasti tapaamme turvallisesti mahdollisimman monta kollegaa kevätkokouksessa Helsingissä. Mitä palautteeseen tulee tapahtumana syyspäivien NPS-luku oli 40. Tapahtumanjärjestäminen on ikuinen oppimatka. Kiitos, että saamme tehdä sitä matkaa yhdessä!

Jussi Kortepuro
puheenjohtaja

Tulevia tapahtumia

Congress Network Finland ry
© 2017 Congress Network Finland ry
Y-tunnus: 0221169-6