Terveisiä Finlandia-talolta!

Finlandia-talo on ollut paketissa ja perusparannuksessa jo liki vuoden päivät, avajaisia pääsemme viettämään tammikuussa 2025. Perusparannuksen jälkeen myös Finlandia-talon pohjoisosa tullaan avaamaan yleisölle. Uudistettuun Finlandia-taloon avataan Finlandia Cafe&Wine ja Design Shop sekä elämyksellinen Suomea, Alvar Aallon tuotantoa ja Finlandia-talon historiaa esittelevä näyttelykokonaisuus.  Finlandia-talon pohjoisosan entiset asunnot ja toimistokäytössä olevat tilat entisöidään majoituskäyttöön.

Me Finlandia-talolaiset pysymme kuitenkin jokapäiväisessä tapahtuma-bisneksessä kiinni myös ihan operatiivisesti ainutlaatuisen väistötilamme ansiosta. Meillä on ollut ilo järjestää tapahtumia upeassa ja uniikissa puurakenteisessa tapahtumakeskuksessamme,  Pikku-Finlandiassa, Töölönlahden rannalla.

Pikku-Finlandia on herättänyt suurta kiinnostusta ja talo onkin ollut liki tupaten täynnä rajoitusten poistuttua ja tapahtumaliiketoiminnan käynnistyttyä täysillä maaliskuussa 2022.

Tapahtumien tekemisen ja tulevaisuuden suunnittelun ohessa olemme myös panostaneet toimintamme kehittämiseen monin eri tavoin. Yhtenä esimerkkinä voisi mainita Haaga-Helian kanssa toteuttamamme Digisti Live – hankkeen, jonka avulla kehitämme asiakaskokemustamme sekä b-to-b että b-to-c puolella. Hankkeen avulla saimme arvokasta tietoa mm. asiakkaidemme piilevistä tarpeista ja asioista, joita he palvelussamme arvostavat.

Myyntitiimimme on saanut uutta ja uusvanhaa vahvistusta. Tiia Heikkilä on palannut takaisin Senior Sales Managerin tehtävään syksyllä 2022. Myyntineuvottelijoina samoihin aikoihin aloitti Annika Rossi, paluumuuttaja hänkin. Ihan uutena kasvona tiimiin on vuosi sitten liittynyt myyntijohtaja Anna Suominen, jolla toki on yli 15 vuoden kokemus tapahtumatoimialasta. Senior Sales Manager Johanna Vappula vastaa pääasiassa kansainvälisistä asiakkaistamme ja myyntineuvottelija Siru Henrikssonin erikoisosaamista ovat erilaiset juhlat ja gaalat. Myyntineuvottelija Jenni Laamanen taasen hoitaa suvereenisti erilaiset näyttelyt muiden tilaisuuksien ohella. Myyntiä markkinoinnin ja viestinnän avulla buustaa markkinointi- ja viestintäjohtaja Minna Sauramaa.

Ilolla liitymme takaisin verkostoon kehittämään toimialaa ja oppimaan toisiltamme.

Teksti: Anna Suominen

Kuvassa Finlandia-talon myyntitiimi

Kerro verkostollesi!

Tulevia tapahtumia

Congress Network Finland ry
© 2017 Congress Network Finland ry
Y-tunnus: 0221169-6