Uusi hallitus ohjaa CNF ry:n kohti vuotta 2021

Vuoteen 2021 CNF ry:tä lähtee luotsaamaan joukko tuttuja kasvoja. Konkarit Kristina von Konow, Riina Aikio, Johanna Vappula ja Jenniina Palmu jatkavat hallitustyötä myös tulevana vuonna. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jussi Kortepuro. Kokeneeseen joukkoon mahtuu myös uutta näkökulmaa, jota tuo mukanaan hallituksessa aloittava Pia Sihvonen.

Uusi jäsen tuo hallitustyöhön yli 20 vuoden kokemuksen kokouksien ja kongressien parissa työskentelystä. Kokemusta on karttunut niin kotimaisten kuin kansainvälistenkin kokousten ja kongressien järjestämisessä ensin KMT:n ja sittemmin SMT:n riveissä.
– Vuonna 2012 perustin oman yrityksen ja palasin Kuopioon. Siitä lähtien olen pääsääntöisesti hoitanut liittojen, yhdistysten ja yritysten kotimaisia kokouksia, joskin mukaan on mahtunut vuosittain kansainvälisiäkin, Sihvonen sanoo.

Hallitustyöskentelyyn Sihvosen houkutteli kiinnostavuus ja mahdollisuus vaikuttaa. Oma painoarvonsa oli myös Kuopio Convention Bureaun edustajan esittämällä toivomukselle. Hallituksen tuorein jäsen on ehtinyt myös pohtia teemoja, joita haluaisi nostaa esille alan edistämiseksi.
– Haluaisin korostaa ammattitaitoa. Tekniikka- ja tuotantofirmat ymmärtääkseni mielellään kertovat laajasta osaamisestaan. Meillä on kuitenkin sellaista tietotaitoa etenkin tieteellisistä kokouksista ja kongresseista, jota ei muilta löydy, hän kertoo.

Viime vuosi kolhi kongressialaa kovasti, ja vuoden 2021 edetessä saamme nähdä, mitkä pandemian aiheuttamista muutoksista ovat pysyviä, mitkä väliaikaisia. Sihvonen uskoo, että tietyt muutokset ovat tulleet jäädäkseen.
– Uskon, että virtuaalinen maailma ja visuaalisuus tulevat olemaan entistä voimakkaammin mukana kongressijärjestelyissä. Kongresseja järjestetään yhtä paljon kuin ennenkin, mutta hybrideinä, hän pohtii.
Viime aikojen haasteista huolimatta hän haluaa lähettää CNF ry:n jäsenille rohkaisevia terveisiä:
– Turvallisuus, ratkaisukeskeisyys ja luovuus ovat nyt meidän valttikorttejamme. Rohkaisen kaikkia jäseniä innolla keksimään luovia ratkaisuja, jotka vastaavat tulevien asiakkaiden tarpeisiin.

Vuodesta 2021 tulee uudelleenkäynnistymisen vuosi. CNF ry:n rooli kokous- ja kongressialan toimijoiden tiedon ja osaamisen jakamiskanavana korostuu nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Nyt jos koskaan on oikea aika jakaa onnistumiset ja napata parhaat käytännöt kollegoilta! Yhdessä olemme vahvempia.

Teksti: Jasmiini Tornberg
Kuvassa: Pia Sihvonen

Tulevia tapahtumia

Congress Network Finland ry
© 2017 Congress Network Finland ry
Y-tunnus: 0221169-6