Tampereen yliopiston professori Jari Nurmi informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta, sähkötekniikan yksiköstä on valittu uudeksi kongressilähettilääksi.
Professori Jari Nurmi on yksi Tampereen yliopiston aktiivisimmista kongressien järjestäjistä. Hän omaa laajat kansainväliset verkostot ja toimii lukuisien kansainvälisten kongressien johtoryhmissä ja puheenjohtajana.
Tampere Convention Bureaun koordinoima Congress Ambassadors -ohjelmakokonaisuus on osa Tampereen kaupungin Ambassadors -ohjelmaa, jonka tavoitteena on lisätä kaupungin elinvoimaa ja kasvattaa kaupungin tunnettuutta kansainvälisesti.
Ambassador on kunniatitteli, joka kertoo vankoista suhteista itselle tärkeään kaupunkiin ja halusta olla osa Tampereen tarinaa.
Kongressilähettiläät ovat kansainvälisesti suuntautuneita tieteentekijöitä, jotka edustavat Tampereen yliopistoa ja tamperelaista tieteellistä osaamista maailmalla liikkuessaan ja kannustavat myös kollegoitaan hakemaan kongresseja Tampereelle. Ohjelma käynnistettiin vuonna 2021 kustakin Tampereen yliopiston seitsemästä tiedekunnasta valitulla ehdokkaalla ja verkostoa täydennetään vuosittain uudella jäsenellä. Nyt, vuonna 2023 jäseniä on yhdeksän.
Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari (SOC)
Professori Atanas Gotchev (ITC)
Professori emeritus Kalevi Huhtala (ENS)
Professori emeritus Howard (Howy) Jacobs (MED)
Professori Jari Nurmi (ITC)
Tutkimusjohtaja Tiina Soini-Ikonen (EDU)
Professori Katri Lindfors (MED)
Professori Markku Sotarauta (MAB)
Teollisuusprofessori Kalle Vaismaa (BEN)
Kongressilähettiläät esittäytyvät Tampere Convention Bureaun videoilla: Tutustu Ambassadoreihin!
Lisätiedot: Tampere Convention Bureau, Visit Tampere
Pia Helminen, asiakkuusvastaava, puh: 040 706 6448, pia.helminen@visittampere.fi
Laila Walldén, asiakkuusvastaava, puh: 040 6838789, laila.wallden@visittampere.fi