Wasaline on maailman pohjoisin ympärivuotisesti liikennöivä varustamo, jonka syksyllä 2021 liikennöinnin aloittanut uusi alus Aurora Botnia on luokassaan maailman ympäristöystävällisin matkustaja-autolautta.
Aurora Botnialla Merenkurkku ylittyy Vaasasta Uumajaan alle 4 tunnissa. Lähtöjä on 2-4 päivässä sekä aamuisin että iltapäivisin, mikä mahdollistaa erinomaisesti ryhmille ja kokoustajille sopivat aikataulut. Laivalla viettää mukavasti vaikkapa tavanomaisen työpäivän mittaisen kokouksen klo 8-16, tai nauttii after work -risteilystä työpäivän jälkeen. Pidemmät seminaarimatkat Uumajaan onnistuvat myös mainiosti.
Muuntuvat kokoustilamme palvelevat ryhmiä pienistä muutaman hengen tilaisuuksista aina jopa 200 henkilön tilaisuuksiin. Valmiit kokouspakettimme tekevät varaamisen helpoksi, ja ryhmämyyntimme auttaa tarpeen tullen räätälöinnissä ja erikoisjärjestelyissä.
Aurora Botnia on rakennettu Suomessa ja sekä alukselle että risteily- ja rahtipalvelulle on myönnetty Avainlippu tunnustukseksi kotimaisesta työstä.
– Halusimme lähteä mukaan CNF- toimintaan verkostoitumisen ja ajan tasalla pysymisen vuoksi. On myös mielenkiintoista kuulla ja nähdä mitä muille kokouspalvelujen tarjoajille kuuluu, keskustella yhteisistä aiheista ja hyvistä käytänteistä. Kokousmyynti on meillä kovassa kasvussa, joten uusien tuulien kuuleminen on tärkeää.
Teksti: Niina Aitamurto
Kuvassa Aurora Botnia