Hallitustyöstä verkostoja ja rutkasti oppia

Me työikäiset olemme työssämme ja arjessa mahdottoman kiireisiä, aikaa ei tahdo riittää mihinkään ylimääräiseen. Usein kalenterit ovat täynnä menoja niin työssä kuin vapaa-ajalla. Huomaan olevani siellä itsekin – keskellä kuuluisia ruuhkavuosia.

Samaan aikaan keskellä arjen kiirettä sain tilaisuuden osallistua mukaan CNF ry:n hallitukseen. Mietin, miten aikani tulisi riittämään hallituksen tehtäviin, kun on ne omankin päätyön vastuut. Pian huomasin, miten hallituksen kannustava ilmapiiri peittosi alleen epäilykseni. Toki aikatauluja on pitänyt säätää ja töiden tekeminen on toisinaan venynyt iltamyöhään. Silti koen, että olen saanut vapaaehtoistyöstä paljon enemmän; verkostoja, kokemusta ja rutkasti oppia.

Hallituksessa on ollut myös ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua alan ammattilaisiin sekä toinen toistaan mielenkiintoisimpiin kokouskohteisiin. Kuten on sanottu: ”kun on innostavaa tekemistä, työt vievät mennessään.”

On ollut ilo ja kunnia olla osa CNF ry:n hallitusta ja antaa oma pieni panoksensa kokous- ja kongressialan ammattilaisten verkostolle. Voin täysin yhtyä yhdistyksen sihteerin Tuula Poutasen sanoihin: ”Hallitus on ollut kuin työyhteisö!”

Verkosto itsessään on täynnä intohimoisesti työtään tekeviä ja omasta alastaan ylpeitä ammattilaisia, joista jokainen haluaa kokous-, kongressi- ja tapahtuma-alan tulla paremmin nähdyksi ja kuulluksi. Näin myös hallituksessa: jokaista hallituksen jäsentä yhdistää halu kehittää toimialaa, luoda verkoston jäsenille tilaisuuksia kehittyä ammatillisesti sekä verkostoitua.

Neljään vuoteen mahtuu uskomattoman paljon; on järjestetty kevät -ja syyspäiviä sekä opintomatkoja Euroopan kokouskohteisiin, pohdittu verkoston olemassaoloa ja merkitystä jäsenille, viestitty ja kehitetty. On myös kulutettu kahvia ja kokoustettu, kuten tapoihin kuuluu.

Myös strategiaa uudistettiin 2019–2021, jossa haluttiin jäsenmäärän kasvun ohella pitää kiinni olemassa olevista jäsenistä sekä panostaa tunnettuuden edistämiseen. Tuolloin ei vielä tiedetty, että vastassa olisi koko maailmaa järisyttävä katastrofi ja, joka veisi tapahtumasektorilta jalat alta.

Koronan myötä myös verkostomme sai astetta syvemmän merkityksen, sillä jäsenillä oli erityinen tarve vertaistuelle. Näin ollen reagoimme muuttuneeseen tilanteeseen järjestämällä etätapaamisia. Yksi kokeiluistamme oli webinaari, jossa kongressijärjestäjät ympäri Suomen kertoivat ajatuksiaan kongressien järjestämisestä muuttuneessa tilanteessa. Kuulolla oli noin 80 kongressijärjestämisestä kiinnostunutta kuulijaa ympäri Suomen.

Halusimme panostaa myös viestintään: aloitimme hallituksen blogin, olimme ensimmäistä kertaa Kongressimessuilla sekä kerroimme uusista jäsenistämme artikkelien muodossa. Pääsin kirjoittamaan kokonaisen artikkelin syyspäivistämme Eventoon, joka myös oli elämisen arvoinen kokemus. Päätimme myös, että järjestämissämme tapahtumissa me työntekijät näkyisimme, joten hankimme yhteiset turkoosit työasut! Myös hyväntekeväisyyskävelyt vakiintuivat osaksi toimintaa.

Matka on ollut kaiken panostuksen arvoinen. Kiitos kaikille eri vuosina toimineille hallituksen jäsenille yhteisestä matkasta: Christelille, Pialle, Minnalle, Kristinalle, Johannalle, Jenniinalle, Pialle, Miralle sekä tiitterille puheenjohtajille Anulle ja Jussille. Erityiskiitos yhdistyksemme pitkäaikaiselle sihteerille Tuulalle, jonka erityistaitoihin kuuluu pitää langat käsissä!

Onnea ja menestystä uudelle hallitukselle, tapahtumissa tavataan!

Riina Aikio
markkinointipäällikkö,
Oulun kaupunki ja Oulu Convention Bureau
p. 040 4196605
riina.aikio (ät) ouka.fi

Kerro verkostollesi!

Tulevia tapahtumia

Congress Network Finland ry
© 2017 Congress Network Finland ry
Y-tunnus: 0221169-6