Lahti on Euroopan ympäristökaupunki 2021

Teksti: Anu Kärkkäinen, ylpeä lahtelainen puheenjohtaja, Congress Network Finland ry
Kuva: Johanna Jarva, Visit Lahti -kuvapankki

Huoli huomisesta

Tämä meidän kaikkien yhteinen maapallomme on tällä hetkellä tosi vakavassa tilassa. Enää ei puhuta ilmastonmuutoksesta vaan ilmastokriisistä. Sen pitäisi herättää. Me ihmiset itse olemme pilanneet ilmastoamme jo pitkään ja olemme nyky mallilla kaventamassa tulevilta sukupolvilta tulevaisuutta. Nyt on siis korkea aika jokaisen meistä kääntää kelkka uuteen suuntaan ja ryhtyä toimeen. On turha enää väitellä siitä, että onko ilmastonmuutos totta vaiko tarua; Suomen viimevuotinen pitkäkestoinen korkea hellejakso ja Keski-Euroopan käsittämättömät ennätyshelteet tänä vuonna eivät voi olla enää sattumaa, vaan täyttä totta jostain suuremmasta.

Jatkuva kuluttaminen on ajanut meidät nurkkaan. Maapallon lämpötilat nousevat kauttaaltaan, jäätiköt sulavat, merenpinnan nousu jatkuu ja säiden ääri-ilmiöt lisääntyvät. Tilanteen korjaus vaatii toimenpiteitä kaikilta. Myönnän itsekin ajatelleeni vielä jokin aika sitten, että miten muka minä yksilönä ja pieni Suomen valtio pystyisimme taistelemaan suurvaltojen teollisuutta vastaan. Mutta nyt olen vahvasti sitä mieltä, että jokainen meistä voi tehdä vastuullisempia valintoja niin yksityiselämässä kuin työelämässäkin. Pienistä puroista yhdistyessään tulee suurempi virta.

Muutos on käynnistynyt

Asenteistahan tässä kaikessa on kysymys. Asennemuutos tapahtuu hitaasti, mutta kyllä nyt on syytä tarttua tuumasta toimeen. Tulevaisuudentutkimuksen professori Markku Wileniuskin nosti tänä kesänä esiin, että ihmiskunta on vihdoin valmis ottamaan seuraavan loikan. Se tarkoittaa, että ihmiset eivät enää itsekkäästi ajattele, mitä maailma voi antaa minulle, vaan alkavat kiinnostua omasta panoksestaan maailman hyväksi. Hän myös totesi, että suuri herääminen on selvästi tapahtumassa. Se vaikuttaa tosi vahvasti kaikkeen meidän tekemiseen tulevaisuudessa. Kymmenen vuoden päästä olemme järjestäneet maailmamme aikalailla toisella tavalla. Tämä kuulostaa hyvältä. Muutos ei voi olla vaikuttamatta myös työelämään, kun 85 % vuoden 2030 työtehtävistä on vielä keksimättä (Dell Technologies 2017). On siis uskottavaa, että muutosprosessi luo myös uusia työpaikkoja.

Lahti Euroopan vihreäksi kapellimestariksi

Pieni ja ketterä teknologiamaa Suomi voi olla tässä ympäristömuutoksessa todellinen edelläkävijä, aivan kuten 120 000 asukkaan Lahti. Meillä ei ole mitään hävettävää vaan paljon voitettavaa. Congress Network Finland ry:n jäsenistökin hyötyy varmasti lähivuosina siitä, että Lahden kaupunki valittiin juhannuksen alla Euroopan ympäristökaupungiksi vuodeksi 2021. Lahden tavoite on saada European Green Capital -työ näkyväksi ja vaikuttamaan niin alueellisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Lahden vahvuudet tässä ympäristökilpailussa olivat mm. ilmanlaatu, jätehuolto, vihreä kasvu, vesien suojelu sekä ekoinnovaatiot ja johtaminen. Kolmas hakukerta toden sanoi ja Lahden edelläkävijyys vihdoin tunnustettiin myös Euroopan tasolla.

Lahti on Suomen johtava ympäristökaupunki, jossa on työskennelty määrätietoisesti ympäristöasioiden eteen jo 1970-luvulta lähtien ja viimeisimmät vuodet ympäristöjohtaja Saara Vauramon johdolla. Lahti on luopunut kivihiilen käytöstä jo tänä keväänä (tavoite oli vuoteen 2025 mennessä) ja on tiettävästi ensimmäinen kaupunki maailmassa, joka kannustaa asukkaitaan uudella mobiilisovelluksella henkilökohtaiseen päästökauppaan. Tämä työ asukkaiden päästökauppaan tulee näkyväksi vielä tämän syksyn aikana. Lahdessa kehitetyt mm. kiertotalousinnovaatiot ja vesiensuojelun hyvät toimintamallit ovat helposti hyödynnettäviä ja sovellettavia ratkaisuja muihinkin eurooppalaisiin kaupunkeihin. Tavoitteena on tehdä 2021 teemavuodesta koko Suomen yhteinen juttu ja tehdä maamme tunnetuksi päästöttömyyden edelläkävijänä ja kiertotalousyhteiskuntana. Palkinto edellyttää, että positiivisia ilmastotoimia jatketaan ja voittajakaupunki toimii hyvänä esimerkkinä muille EU-kaupungeille. Jään todella uteliaana ja ylpeänä seuraamaan teemavuoden valmistelua sekä tuloksia.

Tartu haasteeseen

Kesälomakauden kääntyessä jälleen aktiivisen tapahtumasyksyn puolelle, haastan jokaisen CNF ry:n jäsenen tekemään edes yhden pienen pysyvän vastuullisen muutoksen omassa arjessaan. Sillä jokaisen meidän valinnoilla on merkitystä. Voisitko useammin käyttää julkista liikennettä, kimppakyytiä, polkupyöräillä tai vaikkapa kävellä? Voisitko kierrättää tai korjauttaa? Ostaisitko vähemmän tavaroita, mutta kestävämpiä? Millaisella autolla ajat? Mistä kaukaa ruokasi raaka-aineet ovat matkustaneet? Valtio, kunnat, teollisuus, liike-elämä ja maatalous vastaavat aina suurista askeleista, mutta minä ja sinä voimme myös yksilötason päätöksillä ilmiselvästi vaikuttaa.

Yhdessä kohti ympäristöystävällisempää huomista!

 

Tulevia tapahtumia

Congress Network Finland ry
© 2017 Congress Network Finland ry
Y-tunnus: 0221169-6